AJANKOHTAISTA TILAA UUTISKIRJE OTA YHTEYTTÄ



Zellwegerin oireyhtymäkirjo, PBD-ZSS

NORIO-KESKUS LYHYT DIAGNOOSIKUVAUS | Lyhyet diagnoosikuvaukset on tarkoitettu jonkin oireyhtymän tai harvinaissairauden yleisesittelyksi.

Zellwegerin oireyhtymäkirjo, PBD-ZSS

Noriokeskus

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Norio-keskus 19.10.2018

Zellweger spectrum disorder (ZSS)
Peroksisomi biogeneesi oireyhtymäkirjo
Peroksisomi biogeneesin häiriö (PBD)-Zellwegerin oireyhtymän kirjo (PBD-ZSS)

Peroksisomi biogeneesin häiriö eli Zellwegerin oireyhtymäkirjo (PBD-ZSS), on joukko tauteja, joissa toimivien peroksisomi-nimisten soluelinten muodostuminen on häiriintynyt. Peroksisomit ovat soluelimiä, joissa tapahtuu rasva-, amino- ja virtsahappojen hajotusaineenvaihduntaa, mutta myös mm. rasva-aineiden, kuten plasmalogeenien ja sappihappojen rakennusaiheenvaihduntaa. Puutteet peroksisomien toiminnoissa johtavat joukkoon oireita eri puolilla elimistöä. PBD-ZSS:n piirteisiin kuuluvat mm. psykomotorinen kehityksen puutteet, mahdollinen kehitysvammaisuus, hypotonia eli lihasvelttous, kuulon menetys, useat silmän poikkeavuudet, jotka voivat johtaa eriasteiseen näönmenetykseen sekä useiden elinten, kuten maksan ja munuaisten toimintahäiriöt.

Oirekirjon luokittelu

PBD-ZSS:n kuuluu 3 eri fenotyyppiä ts. havaittaviin ominaisuuksiin liittyvää variaatiota: Zellwegerin syndrooma (ZS), neonataalinen adrenoleukodystrofia (NALD) ja lapsuusiän Refsumin tauti (IRD – infantiilinen Refsumin tauti). Oirekirjo vaihtelee lievistä keskivaikeisiin ja vaikeisiin muotoihin. ZS on näistä kaikkein vakavin ja IRD lievin. Kliiniset kuvat, etenkin NALD:n ja IRD:n välillä ovat usein päällekkäiset ja vaikeasti erotettavissa toisistaan, kun taas ZS on yhteneväisempi eri potilaiden välillä. Toisinaan hyperpipekolihappoemia (hyperpipecolic acidemia) luetaan Zellwegerin oireyhtymäkirjoon.

Oirekirjo

Oireyhtymien ensioireet ilmenevät usein pian syntymän jälkeen tai lapsuudessa. Neurologisina oireina ovat mm. vastasyntyneiden epilepsiakohtaukset, kehitykselliset viiveet ryömimisen, istumisen tai kävelyn ja puheen oppimisessa sekä poikkeamat aivojen valkoisen aineen kehittymisessä. PBD-ZSS:n oireisiin voi kuulua myös hypotonia eli lihasvelttous, josta seuraa mm. vauvan hengitys- ja syömisvaikeuksia. Oireyhtymäkirjoon liittyy usein poikkeavia kallon ja kasvojen (kraniosfasiaalisia) piirteitä, kuten litteät kasvot, laajat aukileet ja leveä nenäselkä. Nämä piirteet ovat selkeät ZS:ssa, mutta niitä voidaan havaita myös NALD:ssa ja IRD:ssä.

Oirekirjon tyypillisiä oireita ovat myös maksan ja munuaisten toimintahäiriöt, verkkokalvon rappeuma sekä vanhemmilla lapsilla sensorineuraalinen kuulon menetys. Toisinaan oirekirjoon liittyy lisämunuaisten vajaatoiminta, kalsium-oksalaatista muodostuneet munuaiskivet sekä ajoittaiset verenvuodot, jotka voivat olla myös kallonsisäisiä. Kallonsisäiset verenvuodot ovat sekundaarisia eli toissijaisia seurauksia maksan toimintahäiriölle ja koagulopatialle eli verenhyytymisen häiriölle.

Myös epätyypillisiä ZS-tapauksia on kuvattu lääketieteellisessä kirjallisuudessa. On huomioitavaa, että erittäin harvinaisissa tapauksissa aikuisena alkanut kuulon menetys, näköongelmat tai lievä kehitysviive voivat olla ainoat havaittavissa olevat PBD-ZSS:n oireet.

Oireyhtymäkirjon syy, perinnöllisyys ja yleisyys

PBD-ZSS-tapauksissa geenivirheet ovat PEX (peroxisomal biogenesis factor) -nimisissä geeneissä, jotka ilmentävät peroksisomien muodostumiseen ja peroksisomien aineenvaihduntaan tarvittavia geenituotteita. PBD-ZSS:ssä vaikuttaa noin 13 eri PEX-geeniä. Potilaista noin 90 %:lla on mutaatio PEX1, -6, -10, -12 tai -26 -geeneissä. Näistä n. 70 % käsittää PEX1-geenin virheitä. Harvinaisempia PBD-ZSS oirekirjon aiheuttavia geenimutaatioita on löydetty myös PEX2, -3, -5, -11B, -12, -14, -16 ja -19 -geeneistä.

Geenimutaatiot johtavat muutoksiin peroksisomien aineenvaihdunnassa. Esimerkiksi pitkäketjuisten rasvahappojen (very-long-chain fatty acids - VLCFA) kertyminen on haitallista kehittyville hermosoluille ja myrkylliset sappihappojen välituotteet haittaavat maksasolujen toimintaa. Muita aineenvaihdunnan muutoksia ovat mm. dokosaheksaeenihapon eli DHA:n ja plasmalogeenin vähentynyt tuotanto. Molempia lipidejä eli rasva-aineita tarvitaan soluja ympäröivissä ja solun sisällä olevissa solukalvoissa.

Tietyn PEX-geenin mutaatio ei korreloi oireyhtymän vaikeusasteeseen. Toisin sanoen sairastuneen oireiden laatuun vaikuttavat kuinka paljon geenivirhe haittaa PEX-geenistä valmistettavan geenituotteen syntymistä; geeni, josta silti pystytään valmistamaan osittain toimivaa proteiinia, aiheuttaa sairastuneessa lievempiä oireita kuin jos geenituotteen toiminta puuttuu kokonaan.

PBD-ZSS:n yleisyydeksi arvioidaan Yhdysvalloissa 1:50 000. Japanissa PBD-ZSS on paljon harvinaisempi, 1: 500 000 syntynyttä lasta kohden. 

Diagnoosi ja hoito

Diagnoosi perustuu kliinisiin löydöksiin. Kuvantamiskeinoja ja biokemiallisia määrityksiä käytetään hyödyksi diagnoosin tekemisessä. Peroksisomien toimintaa voidaan tutkia elimistön nesteiden koostumuksen mittaamisella. Veri- ja virtsanäytteiden lisäksi voidaan tehdä ihon fibroblasteista erilaisia biokemiallisia kokeita, jotka vahvistavat tai poissulkevat veri- ja virtsanäytteiden tuloksia. Geenitestit varmentavat diagnoosin.

PBD-ZSS:n erotusdiagnostiikassa on otettava huomioon mm. ritsomeelinen kondrodysplasia punctata (RCDP), joka kuuluu myös peroksisomaalisiin biogeneesin häiriöihin sekä leukodystrofiat, joille on tyypillistä aivojen, selkäytimen ja ääreishermoston valkoisen aineen häiriöt.

PBD-ZSS:n hoito vaatii usein erikoislääkärien ammattitaitoa; pediatrit, endokrinologit, neurologit, kirurgit, korva- ja silmälääkärit, ortopedit jne. Parantavaa hoitoa ei ole ja siksi hoito keskittyy yksittäisten oireiden hoitoon. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi kun lapsen ravitsemuksellista tilaa ei saada kuntoon (alipaino), lapselle tehdään perkutaaninen endoskooppinen gastrostomia (PEG). Kuulolaitteet, rasvaliukoisten vitamiinien käyttö ja silmälasit tai silmäleikkaukset ovat muita hoitokeinoja, joilla sairastuneen oireita voidaan lieventää. Sairastuneet hyötyvät usein myös fysio-, puhe- ja toimintaterapioista.

Eliniän ennuste

PBD-ZSS voi aiheuttaa hengenvaarallisia komplikaatioita varhaislapsuudessa. Aikuisiksi elävät ne henkilöt, joiden oireet ovat lieviä. ZS johtaa kuolemaan usein jo vauvaiässä.

Historia

Zellwegerin oireyhtymän kuvasi lääkäri Hans Zellweger vuonna 1964, neonataalin adrenoleukodystrofian ja varhaislapsuuden Refsumin tauti kuvattiin myöhemmin.

Aiheesta muualla

Norio-keskus: Zellwegerin oireyhtymä -tietolehtinen
Socialstyrelsen: Zellwegers syndromspektrum
National Organization for Rare Disorders (NORD): Zellweger Spectrum Disorders
Zellweger UK

Lähteet

Orphanet: Peroxisome biogenesis disorder
GeneReviews: Zellweger Spectrum Disorder

Norio-keskus

Kornetintie 8, 00380 Helsinki

norio-keskus@rinnekoti.fi

020 638 5533

Noriokeskus
Noriokeskus