Prader-Willin oireyhtymä

HARVINAISKESKUS NORIO LYHYT DIAGNOOSIKUVAUS | Lyhyet diagnoosikuvaukset on tarkoitettu jonkin oireyhtymän tai harvinaissairauden yleisesittelyksi.

Prader-Willin oireyhtymä

Harvinaiskeskus Norio

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 31.1.2020

 

Prader-Willi Syndrome (PWS)
 

Lyhyesti

Prader-Willin syndrooma (PWS) on harvinainen geneettinen oireyhtymä, jonka oireet johtuvat isältä perityn tietyn kromosomialueen 15 puutoksesta tai sen käyttämättömyydestä. Tämä perimän muutos aiheuttaa aivojen hypotalamuksen toimintahäiriöitä ja tätä kautta muutoksia useissa eri elinjärjestelmissä. Oirekirjo vaihtelee huomattavasti yksilöstä toiseen.

Oireet ja löydökset

Raskauden aikana äidit lähes poikkeuksetta mainitsevat sikiön myöhään alkaneesta ja vähäisestä liikkumisesta kohdussa. Eräs ensihavainto vauvoista on poikkeava itkuääni. Vastasyntyneille on tyypillistä myös hypotonia eli alentunut lihasjänteys, joka hankaloittaa etenkin imemistä ja nielemistä. Syömisvaikeudet helpottuvat vauvan ollessa noin kuuden kuukauden ikäinen. Yleisen hypotonian aste lievenee usein 2-4 ikävuoteen mennessä. Myös sukupuolielimissä voi esiintyä rakennepoikkeavuuksia. Pojilla voi olla esimerkiksi laskeutumattomat kivekset, vajaakehittynyt penis ja tytöillä vajaakasvuiset häpyhuulet.

Myöhemmin psykomotorisessa kehityksessä havaitaan viiveitä, jotka kuitenkin usein lieventyvät iän myötä. Tämän alkuvaiheen jälkeen, noin 12-18 kuukauden ikäisenä, lapsella todetaan lisääntynyttä ruokahalua ja ruokailun jälkeen normaalisti syntyvän kylläisyyden tunteen puuttumista. Jos syömistä ei rajoiteta, jo kaksivuotiaille voi kehittyä hengenvaarallinen lihavuus ja siihen liittyviä liitännäissairauksia.

PWS-oireyhtymään liittyvät hypotalamuksen häiriöt johtavat mm. kasvuhormonin puutoksen tai sen vähäiseen eritykseen, hypogonadismiin eli miehillä kivesten ja naisilla munasarjojen vajaatoimintaan sekä mahdollisesti myös kilpirauhasen ja lisämunuaishormonien sentraaliseen vajaatoimintaan. Hypogonadismi voi aiheuttaa mm. sukupuolielinten vajaakehittymisen, viivästyneen murrosiän kehityksen ja hedelmättömyyttä. Kasvuhormonin heikko tai puuttuva eritys johtaa normaalia lyhyempään pituuskasvuun, ja ilman onnistunutta kasvuhormonihoitoa naisten keskipituus jää usein noin 147 cm:iin ja miesten noin 155 cm:iin. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta seuraa usein mm. psykomotorisen kehityksen viivästyminen, hypotonia, kasvun taantuma sekä tavallista hitaampi aineenvaihdunnan taso. Lisämunuaisen vajaatoiminta voi puolestaan johtaa elimistöä kuormittavissa stressitilanteissa kortisolin riittämättömyyteen ja tämän tilan tuomiin haasteisiin. Koska hypotalamus säätelee myös mm. elimistön lämpötilaa, lämmönsäätely voi PWS-oireyhtymässä olla poikkeavaa. Esimerkiksi infektioiden yhteydessä potilas voi olla kuumeeton; kylmässä PWS-henkilöt eivät koe tarvitsevansa lisää vaatetusta ja kuumassa ilmanalassa he saattavat pukeutua normaalia lämpimämmin. Heikko lämmönsäätely yhdistettynä PWS-oireyhtymässä esiintyvään alentuneeseen kivun aistimukseen on otettava vakavasti huomioon niin perusarjessa kuin hoitotilanteissakin.

Oireyhtymään liittyy lievä tai keskivaikea kehitysvammaisuus, joka ilmenee kouluikään mennessä. Kognitiivisissa taidoissa on huomattavia yksilöllisiä eroja. Nämä liittyvät puheen tuottamiseen, kielenkehitykseen ja oppimiseen. Kognitiivisten taitojen kehittymistä voivat häiritä mm. erilaiset psykologiset haasteet. Oireyhtymälle tyypillisiä luonteenpiirteitä ovat esimerkiksi itsepäisyys, kiukunpuuskat ja käyttäytymisongelmat, kuten itseään vahingoittava käytös, ihon nyppiminen sekä muut mahdolliset pakko-oireet. Taipumus psykoosiin on yleisempää PWS-oireyhtymässä kuin väestössä keskimäärin. Univaikeudet, kuten uniapnea, ovat yleisiä.

Tyypilliset ulkonäköpiirteet ovat mm. kapea otsa, mantelin muotoiset silmät, kapea ylähuuli ja alaspäin kääntynyt suu sekä pienet kädet ja jalat. Silmät voivat karsastaa. Hiukset, iho ja silmät voivat jäädä vaaleiksi pigmenttiaineen vähäisyyden vuoksi.

Muita oireyhtymään liittyviä erityispiirteitä ovat mm. osteoporoosi eli luukato, skolioosi eli selkärangan kiertoryhtivirhe, epäselvä puhe, kuiva suu, korkea kipukynnys ja heikko oksentamisrefleksi. PWS:ään liittyy usein myös normaalia aikaisemmin alkava adrenarke. Adrenarke on kehitysvaihe ennen murrosikää, jossa lisämunuaiskuoren sisin kerros alkaa tuottaa miessukupuolihormonien esiasteita. Tämän seurauksesta murrosikäiselle kehittyy voimakashajuinen kainalohikoilu, hiusten rasvoittuminen, finnit ja kainalo- tai häpykarvoitus. Varhaistunut adrenarke alkaa pojilla yhdeksään ja tytöillä kahdekaan ikävuoteen mennessä.

PWS-oireyhtymään liittyy erityislahjakkuutta tehtävissä, joissa näköaistin tuomaa tietoa yhdistetään hienomotoriikkaan. Esimerkki tällaisestä tehtävästä voisi olla palapelin kokoaminen. Kuuloaistin ja puheen käsittelytaitojen yhdistäminen on sen sijaan haasteellisempaa.

Oireyhtymän syy, periytyvyys ja yleisyys

PWS oireyhtymän genetiikka on monimuotoinen ja poikkeaa yleisistä periytymistavoista. Oireyhtymän aiheuttaa muutos kromosomissa 15 (15q11-q13), joka johtaa useiden geenimuutoksien kautta mm. hypotalamuksen epänormaaliin toimintaan. Kromosomialueella on ainakin SNRPN- ja NDN-geenit, joita normaalisti luetaan geneettisen leimautumisen vuoksi ainoastaan isältä peritystä kromosomista 15, alueelta 15q11.2. Oireyhtymässä nämä geenit joko puuttuvat tai niiden leimaantumisessa on tapahtunut häiriö, nk. leimauskeskuksen mutaatio. Kromosomialueen muutosten laatu vaikuttaa PWS:n oirekirjoon.

Normaalisti 15q11-q13 kromosomialueen tietyt geenit tuotetaan siis vain isältä peritystä kromosomimateriaalista, eikä äidiltä perittyä vastinkromosomialuetta käytetä geenien luentaan laisinkaan. PWS-oireyhtymän voivat aiheuttaa seuraavat muutokset perimässä;

  1. Paternaalinen mutaatio (70 % tapauksista): isältä perityn 15q11-q13-alueen geenit puuttuvat pienen deleetion eli häviämän (mikrodeleetion) vuoksi ja joskus harvinaisissa tapauksissa translokaation eli siirtymän seurauksesta.
  2. Maternaalinen uniparentaalinen disomia (25 % tapauksista): molemmat kromosomit 15 on kokonaan peritty äidiltä, jolloin perimässä ei ole laisinkaan isältä perittyä kromosomia 15.
  3. Leimautumiskeskuksen mutaatio (alle 5 % tapauksista): geenituotteita ei lueta poikkeavan geenisäätelyn vuoksi isältä peritystä kromosomialueesta 15q11-q13, kuten normaalisti.

PWS-oireyhtymän aiheuttava kromosomimuutos syntyy hedelmöitykseen osallistuvan sukusolun, munasolun tai siittiön, kypsyessä tai varhaisen alkion kehityksen aikana pian hedelmöityksen jälkeen. Oireyhtymä syntyy pääasiassa siis biologisesti sattumalta, de novo-mutaation kautta, ilman aikaisempaa sukuhistoriaa. Joskus harvinaisissa tapauksissa oireyhtymä periytyy. Tällöin kyseessä on usein leimauskeskuksen mutaatio, jolloin vanhemmilla voi olla jopa 50 %:n mahdollisuus saada perheeseen toinen lapsi, jolla on PWS-oireyhtymä. Perhe voi halutessaan selvittää oireyhtymän periytymisen todennäköisyyttä perinnöllisyyslääkärin vastaanotolla. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, ettei PWS-oireyhtymään johtanut geneettinen muutos ole ollut kenenkään syytä, eikä sen syntymiseen ole voinut mitenkään vaikuttaa.

PWS-oireyhtymän esiintyvyydeksi arvioidaan 1:25 000. Suomessa on noin 150 henkilöä, joilla on PWS-oireyhtymä. Oireyhtymä on yhtä yleinen sekä mies- että naissukupuolella. 

Diagnoosi ja hoito

Varhainen diagnoosi on erittäin tärkeää, koska oireyhtymä koskettaa monia elinjärjestelmiä. Diagnoosi perustuu Holmin kriteeristöön (alkuperäisin vuodelta 1993) ja perimän analyyseihin, kuten kromosomitutkimukseen (FISH ja molekyylikaryotyypitys), mutaatioanalyysiin, DNA-metylaation tutkimiseen ja eksomisekvensointiin.

Prader-Willin oireyhtymässä potilaiden yleistilaan ja hoitoon on kiinnitettävä erityishuomioita, sillä vakavat lääketieteelliset komplikaatiot voivat kehittyä nopeasti. Painon kontrollointi on ensiarvoista: kylläisyyden tunteen puute johtaa helposti ylensyöntiin ja se yhdistettynä hitaaseen aineenvaihduntaan aiheuttaa ylipainoa. Liikalihavuus liitännäissairauksineen ja komplikaatioineen onkin kaikkein vakavin PWS-oireyhtymän piirre ja kuolleisuutta aiheuttava tekijä. Syömisen kontrollointi on aloitettava jo varhain, useimmiten jo ennen kolmen vuoden ikää. Moni hyötyy hormonikorvaushoidoista. Esimerkiksi kasvuhormonihoidosta on apua, jos hoito on aloitettu ennen kasvuiän loppumista.

Prader-Willin oireyhtymässä kipukynnys on korkea. Tämän vuoksi mm. fyysiset vammat, infektiot tai leikkauksien jälkeiset pulmat voivat naamioitua. Myös elimistön kuumeettomuus voi vaikeuttaa vakavien infektioiden havaitsemista henkilöillä, joilla on PWS. Hypotonia, heikot rintalihakset, uniapnea, refluksi ja heikentynyt oksennusrefleksi voivat aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Esimerkiksi kuorsauksen syy on potilaan iästä huolimatta aina selvitettävä mahdollisen uniapnean ja siihen liittyvien komplikaatioiden ehkäisemiseksi.

Moniammatillinen tuki, kuten puhe-, toiminta- ja fysioterapia sekä mahdollinen erityisopetus ja psykoterapia, ovat tärkeitä. Tasapainoinen kasvuympäristö tukee parhaalla mahdollisella tavalla lapsen kehittymistä aikuiseksi. Aikuisuudessa itsenäisyyden opettelu ja käytöshäiriöiden hyvä hoito on erittäin tärkeää.

Eliniän ennuste

Eliniänodotteeseen vaikuttaa huomattavasti kuinka hyvin ylipainon kehittymistä pystytään hillitsemään. Etenkin miehet ovat herkkiä ylensyönnistä aiheutuville onnettomuuksille ja vammoille sekä sydänverisuonitaudin riskitekijöille verrattuna naissukupuolen edustajiin. PWS-oireyhtymässä riski kuolla sydän- ja verisuonitapahtumiin on suurempi niillä, joiden periytymistapa noudattaa maternaalista uniparentaalista disomiaa. Yhdysvalloissa tehdyssä kuolinsyytutkimuksessa, joka käsitti 486 PWS oireyhtymätapausta vuosilta 1973-2015, ilmeni, että 70 % potilaista kuoli aikuisuudessa, ja että yleisin kuolinsyy oli hengitysvajaus (31 % tapauksista).

Historia

Ensimmäisen oireyhtymäkuvauksen julkaisi John Langdon Down vuonna 1887. Prader–Willin oireyhtymä on saanut nimensä sveitsiläisten lääkäreiden Andrea Prader, Alexis Labhart ja Heinrich Willin mukaan, jotka kuvasivat oireyhtymän vuonna 1956.

 

Vertaistukipalveluita voi tiedustella Harvinaiskeskus Noriosta. Ylläpidämme mm. vertaistukirekisteriä.
Vertaistukipalvelut puh. 044 7700 146

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista.
Perinnöllisyyshoitajan palvelut puh. 044 5765 439

Tietoa Kehitysvammaisten Tukiliitosta

Aiheesta muualla

Uudenmaan Vammaispalvelusäätiö (UVPS): PWS-osaamiskeskus ja PWS-tietopankki
Suomen PWS yhdistys ry
Socialstyrelsen: Prader-Willis syndrom
Prader-Willi California Foundation: Diagnostic Criteria for Prader-Willi Syndrome ja The Genetics of Prader-Willi Syndrome: An Explanation for the Rest of Us
International Prader-Willi Syndrome Organisation (IPWSO)
Foundation for Prader-Willi Research
Prader-Willi Syndrome Association UK (PWSA)
Prader-Willi Syndrome Association USA

Facebookista löytyy hakusanalla "Prader Willi" suomenkielinen suljettu keskusteluryhmä oireyhtymää sairastavan läheisille: "Prader-Willi oireyhtymä". Jäseneksi ryhmään pääsee pyytämällä ryhmän jäsenyyttä.

Lähteet

Orphanet: Prader-Willi syndrome
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Prader-Willi syndrome
Prader-Willi California Foundation: The Genetics of Prader-Willi Syndrome: An Explanation for the Rest of Us
Prader-Willi Synrome Association USA: Medical allert of Prader-Willi Syndrome
Aleksi Sinkkonen, Syventävien opintojen kirjallinen työ (2019): Prader–Willi-oireyhtymän oireet, diagnostiikka ja hoito Tyksissä.
Pertti Aula, Helena Kääriäinen, Aarno Palotie. Perinnöllisyyslääketiede. Duodecim 2007. 
Maria Arvio, Seija Aaltonen. Kehitysvammainen potilaana. Duodecim 2011.

Harvinaiskeskus Norio

Kornetintie 8, 00380 Helsinki

044 5765 439

Harvinaiskeskus Norio
Noriokeskus