AJANKOHTAISTA TILAA UUTISKIRJE OTA YHTEYTTÄ



1p36 deleetio-oireyhtymä

NORIO-KESKUS LYHYT DIAGNOOSIKUVAUS | Lyhyet diagnoosikuvaukset on tarkoitettu jonkin oireyhtymän tai harvinaissairauden yleisesittelyksi.

1p36 deleetio-oireyhtymä

Noriokeskus

Mososomia 1p36 syndrome
Distal monosomy 1p36
Deleetio 1p36

Lyhyesti

1p36 deleetio-oireyhtymä on eräs yleisimmistä kromosomideleetio-oireyhtymistä. Oireyhtymää kuvaavat epätyypilliset kasvonpiirteet, hypotonia eli lihasvelttous, nielemisvaikeudet, kehitysviiveet, kehitysvammaisuus, epilepsiakohtaukset, synnynnäiset sydänviat, heikentynyt kuulo- ja näköaisti, ja jo ennen syntymää alkanut heikko kasvu, joka johtaa lyhytkas-vuisuuteen. Oirekirjoon vaikuttaa huomattavasti geneettisen muutoksen laatu, joka voi vaihdella huomattavasti yksilöstä toiseen. Täten alla esitettyjä oireita ei esiinny kaikilla oireyhtymään sairastuneilla, ja vastaavasti sairastuneella voi olla lisäksi joitakin muita oireita, joita ei ole mainittu tässä tekstissä.

Oireet ja löydökset

Lähes kaikilla 1p36 deleetio-oireyhtymään sairastuneilla on synnynnäinen hypotonia (95 % tapauksista), joka viivästyttää mm. motorista kehitystä ja hienomotoriikan oppimista. Hypotonia haittaa myös nielemistä, syömistä ja puheen tuottamista.

Oireyhtymälle tyypillisiin kasvonpiirteisiin kuuluvat kallon ja kasvojen poikkeavuudet, kuten pieni ja lyhyt pää (mikrobrakykefalia, 65 %), suorat kulmakarvat, syvällä päässä sijaitsevat silmät, leveä ja matala nenänselkä, keskikasvojen vajaakehitys, nenän ja ylähuulen välillä oleva pitkä ylähuulen vako, terävähkö leuka sekä matalalla päässä sijaitsevat ja taaksepäin kiertyneet poikkeavan muotoiset korvat. Usein löydöksenä on myös suuri ja myöhään sulkeutuva pään etuosan aukile (77 % tapauksista), joka on syntymän aikoihin yli 3 cm leveä. Suu ja huulihalkio voivat olla mahdolliset, ja ne voivat haitata mm. lapsen syömistä ja suun käyttöä.

Sormissa ja varpaissa voi esiintyä kamptodaktyliaa eli yhden tai useamman sorminivelen jäykistyneisyyttä koukkusentoon. Lisäksi jalat, sormet ja varpaat voivat olla tavallista lyhyemmät.

Kehitysvammaisuutta ilmenee kaikilla oireyhtymää sairastavilla, mutta sen vaikeusaste vaihtelee. Yleensä se on vaikeaa tai syvää (90 %). Kymmenesosalla kognitiiviset taidot ovat puolestaan lievästi tai keskivaikeasti puutteelliset. Osa oireyhtymään sairastuneista osaa käyttää muutamia sanoja tai lyhyitä lauseita itsensä ilmaisuun (noin 25 %).  Suurin osa (75 %) ei kuitenkaan opi puhumaan lainkaan. Halu kommunikointiin paranee kuitenkin ajan mittaan. Noin 90 %:lla on vakavia oppimishäiriöitä ja puolella todetaan käytöshäiriöitä, kuten itsensä puremista ja kiukunpuuskia. Epilepsiaa todetaan noin 50 % oireyhtymätapauksista. Epilepsian puhkeamisikä, tyypit ja vaikeusasteet vaihtelevat. Diagnosoiduissa oireyhtymätapauksissa epilepsia on voinut puhjeta jo neljän päivän iässä tai kahden ikävuoden tienoilla. Erilaisia aivojen rakennepoikkeavuuksia todetaan n. 88 %:lla tapauksista.

Noin 70 %:lla todetaan jonkinasteisia synnynnäisiä sydänvikoja (71 %) tai kardiomyopatiaa. Kuulovikoja todetaan lähes puolella tapauksista (47 %). Ne voivat olla tyypiltään sensorineuraalisia tai konduktiivisia. Sensorineuraalisessa kuuloviassa sisäkorvan aistisoluissa tai kuulohermossa voi olla vaurioita, jotka estävät kuuloaistimuksen siirtymisen aivojen kuuloalueelle ja kuuloaistimuksen syntymisen. Konduktiivisessa kuuloviassa ääniaallon eteneminen sisäkorvaan on estynyt. Kyseessä voi olla esimerkiksi liimakorva. Näköongelmia, kuten karsastusta ja nystagmusta eli silmävärvettä, todetaan puolella tapauksista.

Muita oireyhtymään liittyviä piirteitä ovat mm. luustopoikkeavuudet (41 %), ulkoisten sukupuolielinten rakenteelliset poikkeavuudet (25 %) ja joskus myös kilpirauhasen vajaatoiminta sekä poikkeavuudet munuaisissa (22 %). 

Oireyhtymää sairastavilla on hyvä muisti, etenkin kasvojen ja paikkojen osalta.

Oireyhtymän syy, periytyvyys ja yleisyys

Oireyhtymä johtuu deleetiosta eli häviämästä kromosomissa 1 (1p36.13-1p36.33). Tämä deleetio tapahtuu vain toisessa vastinkromosomissa ts. kyse on heterotsygoottisesta deleetiosta. Deleetio poistaa useita vastingeenejä perimästä. Kromosomideleetion laajuus ja alkamispaikka kromosomialueella 1p36.13-1p36.33 voivat vaihdella huomattavasti yksilöstä toiseen kyseisellä kromosomialueella.

Noin puolessa tapauksista (52 %) deleetiot ovat täysin uusia, suvussa aikaisemmin esiintymättömiä, de novo-mutaatioita, jotka ovat syntyneet sukusolujen kehittyessä tai varhaisen alkion kehityksen aikana. Viidesosalla (20 %) oireyhtymä on periytynyt oireettomalta vanhemmalta, jolla on perimässään tasapainoinen translokaatio eli kromosomien välinen geneettisen materiaalin siirtymä, jossa kromosomit ovat vaihtaneet keskenään materiaalia ilman kokonais kromosomimäärän muuttumista. Tällaisissa tapauksissa sairastunut lapsi on perinyt translokaation epätasapainoisena ja häneltä on siis poistunut kromosomista 1, alueelta 1p36, geneettistä materiaalia. Huomionarvoista on, että 1p36 deleetio-oireyhtymään voi liittyä myös muita kromosomirakenteiden ja -materiaalin poikkeavuuksia, joilla on vaikutuksensa sairastuneen ilmiasuun ja siis oireisiin.

Oireyhtymässä on havaittu haploinsuffisienssiä tiettyissä geeneissä. Toisin sanoen yhden geenin riittämättömyyttä ylläpitää normaalia yksilönkehitystä. Tällaisia geenejä ovat mm. MMP23B, GABRD, SKI, PRDM16, KCNAB2, RERE, UBE4B, CASZ1, PDPN, SPEN, ECE1, HSPG2 ja LUZP1. Osa oireyhtymään liitetyistä oireista johtuvat siis siitä, ettei 1p36-deleetion vuoksi sairastuneella ole käytettävissään näiden geenien vastingeenejä, kuten normaalisti.

1p36 deleetio oireyhtymän esiintyvyys on 1:5000 -1: 10 000. Oireyhtymä esiintyy sekä nais- että miessukupuolella. Oireyhtymätapauksista kuitenkin jopa noin 65 % on todettu naissukupuolella.

Diagnoosi ja hoito

Diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan ja diagnoosin varmistaa kromosomianalyysi, joka voidaan tehdä esimerkiksi FISH-tutkimuksena tai kromosomaalisena mikrosirututkimuksena.  Sydänfilmillä eli elektrokardiografialla (EKG) voidaan tarkistaa mahdollisten synnynnäisten sydänvikojen olemassaolo, magneettikuvauksessa voidaan havaita mahdolliset aivojen poikkeavuudet ja aivosähkökäyrässä eli elektroenkefalografiassa (EEG) voidaan havaita epileptiset puutokset aivojen sähköisissä toiminnoissa. Näkö- ja kuulotutkimukset, neurologin arvio ja luuston ja munuaisten poikkeavuuksien tutkiminen ovat muita esimerkkejä oireyhtymään liittyvistä perustutkimuksista.

Erotusdiagnostiikassa huomioon otettavia oireyhtymiä ovat mm. Rettin oireyhtymä, Smith-Magenisin oireyhtymä, Aicardin oireyhtymä sekä Angelmanin ja Prader-Willin oireyhtymät.

Niille vanhemmille, joilla tiedetään olevan kromosomin 1 (1q36) uudelleenjärjestyminen tai joilla on jo yksi oireyhtymään sairastunut lapsi, voivat halutessaan saada perinnöllisyysneuvontaa oireyhtymän periytymisriskin arvioimiseksi. Myös sikiödiagnostiikka on mahdollista.

Hoito on moniammatillista ja siihen sisältyy säännöllinen oireyhtymään sairastuneen terveydentilan seuranta. Hoito on oireiden mukaista. Esimerkiksi epilepsiaa hoidetaan normaalikäytäntöjen mukaisesti. Suu- ja huulihalkio sekä synnynnäiset sydänviat voidaan korjata kirurgisesti. Jotkut sydämen rakennepoikkeavuudet voivat korjaantua myös itsestään. Kilpirauhasen toimintaa mittaavat laboratoriokokeet on tehtävä kerran vuodessa. Syömisen ja kasvun onnistumista on seurattava ja tuettava.

Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa aloitetuista terapioista on suuresti hyötyä. Kuntoutus, jossa keskitytään kognitiivisten, motoristen, sosiaalisten ja kommunikaatioon liittyvien taitojen kehittämiseen, on tärkeää. Esimerkiksi osa oireyhtymää sairastavista voi oppia käyttämään kommunikaationsa avuksi kuvia ja elekieltä. Vanhemmat ovat myöskin huomanneet, että musiikin, valojen, näköaistin ja kosketuksen hyödyntäminen lisäävät oppimisen iloa. Uutta opeteltaessa tärkeää ovat erityisesti kärsivällisyys, toisto, kannustus ja rohkaiseminen.

Eliniän ennuste

Oireyhtymä on vasta hiljattain kuvattu, joten eliniän ennusteesta on vaikea saada tarpeeksi luotettavaa tietoa. Eliniänodote myös vaihtelee suuresti yksilöstä toiseen. Niillä henkilöillä, joilla deleetio poistaa DNA:sta nimenomaa kromosomin 1p36.3 aluetta, näyttäisi olevan huonoin eliniänodote. Vastaavasti osalla on hyvinkin hyvä eliniänodote ja sairastuneet voivat elää aikuisiksi. Osa oireista, kuten epilepsia, näyttäisivät helpottuvan iän myötä. Oireyhtymään sairastuneet tarvitsevat arjessa jatkuvaa huolenpitoa sekä lääketieteellistä tukea.

Historia

Ensimmäinen tieteelliset julkaisut 1p36-deleetioista ovat 1980-luvun alusta, mutta näissä tapauksissa kromosomimuutos käsitti epätasapainossa olevan translokaation, jonka seurauksesta kromosomiin 1 oli siirtynyt myös muista ei-homologisista kromosomeista geenimateriaalia. Vuonna 1987 löydettiin tapaus, joka aiheutui de novo-deleetiomutaatiosta. Tästä eteenpäin oireyhtymän ominaispiirteistä on saatu yhä parempi kokonaiskuva.

 

Vertaistukipalveluita voi tiedustella Norio-keskuksesta. Ylläpidämme mm. vertaistukirekisteriä.
Vertaistukipalvelut puh. 044 7700 146

Norio-keskuksen periytyvyysneuvojaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista.
Periytyvyysneuvojan palvelut puh. 044 5765 439

Aiheesta muualla

Socialstyrelsen: 1p36-deletionssyndromet
Unique 1p36 deletion syndrome
Genetics Home Reference: 1p36 deletion syndrome
1p36 Deletion Support and Awareness

Facebookista löytyy hakusanalla "1p36 Deletion Syndrome Awareness & Support" suljettu keskusteluryhmä oireyhtymää sairastavan läheisille. Jäseneksi ryhmään pääsee pyytämällä ryhmän jäsenyyttä.

Lähteet

Orphanet: 1p36 deletion syndrome
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Chromosome 1p36 deletion syndrome
GeneReviews®: 1p36 Deletion Syndrome
Valerie K. Jordan, Hitisha P. Zaveri ja Daryl A. Scott. 1p36 deletion syndrome: an update. The Application of Clinical Genetics. 2015: 8 189-200.

Norio-keskus

Kornetintie 8, 00380 Helsinki

norio-keskus@rinnekoti.fi

020 638 5533

Noriokeskus
Noriokeskus