Artikkeli

Geeniterapian mahdollisuudet ja haasteet harvinaisten tautien hoidossa

Harvinaissairauksien lääkekehittely on edistynyt viime vuosina vauhdilla ja esimerkiksi hemofiliaan on toiveita saada kerralla tehoava, taudin parantava geenihoito. Silti edelleen näyttää olevan paljon ratkaistavaa etenkin geeniterapian turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä ennen kuin kokeellisista hoidoista edetään kliiniseen käyttöön. Geeniterapian tuomia mahdollisuuksia ja haasteita harvinaissairauksien hoidossa puitiin lääkeyhtiö Pfizerin keskustelutilaisuudessa 21.9. johon osallistui myös Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitaja Ulla Parisaari.

Harvinaisia sairauksia on tuhansia, mutta arviolta vain viidelle prosentille näistä sairauksista on lääkehoito. Vuodesta 2012 lähtien Euroopan markkinoille on tullut 5 geenilääkettä. Monet harvinaissairauksista ovat yhden mutaation aiheuttamia tauteja, joihin ainakin lähtökohtaisesti geenihoito soveltuu hyvin. Viallinen tai puutteellisesti toimiva geeni voidaan korvata uudella toimivalla geenillä (geenin siirto) tai vaikuttaa jollain muulla valmisteella taudin kulkuun. Geenin siirrossa käytetään kuljettimina vaarattomaksi tehtyjä viruksia. Geeni voidaan viedä soluihin laboratoriossa ja palauttaa muokatut solut takaisin elimistöön (Ex vivo-menetelmä). In vivo-siirrossa hoitogeeni viedään suoraan elimistöön. Uusimmassa menetelmässä ei tehdä geeninsiirtoa, vaan muokataan geeniä paikan päällä (gene editing, geenisakset, CRISPR). Tämän käyttöönotto terapiana on kuitenkin vielä kaukana.

Haasteet

Geenihoidot ovat onnistuessaan tehokkaita, mutta vastaavasti sivuvaikutuksetkin voivat olla voimakkaita, joten hoitojen kehittelyssä ei kannata käyttää oikoteitä. Geenin siirto-operaatiossa riskinä on, että siirretty geeni saattaa kiinnittyä väärään kohtaan solun DNA:ssa ja jopa aktivoida mahdollisen syöpägeenin. Hemofilian geenihoidon kehitystyössä suurimpia haasteita on ollut se, miten geenivalmiste annetaan; paikallisesti vai verenkiertoon. Myös vasta-aineiden muodostuminen liittyy kaikkiin käytettyihin geenitekniikoihin ja valmistusteknologiassakin on omat pulmansa. Pitkän aikavälin haittavaikutuksista ja hoidon tehon pysyvyydestä ei myöskään vielä tiedetä tarpeeksi. Hemofilian geenihoitokehittelyssä on hankaluutena ollut myös hoidon vähätehoisuus ja hyytymistekijätason hiipuminen ajan kuluessa. (Hemofilia aiheuttaa verenvuotoja, jotka johtuvat hyytymistekijöiden puutoksesta. Normaalisti tautia hoidetaan antamalla puuttuvaa hyytymistekijää, joka on maksassa syntyvä proteiini.)

Harvinaislääkkeen kehitys kestää yleensä 10-15 vuotta ja vaatii varsinkin alkuvaiheessa mittavan panostuksen perusinfraan. Lääketeollisuudelle onkin eri maissa luotu kannustimia harvinaislääkkeiden kehittelyyn. Pieni potilasmäärä kuitenkin vaikeuttaa prosessin viemistä loppuun saakka ja riskit ovat suuria, mikä näkyy sitten hinnoissa. Toisaalta harvinaislääkkeiden kovan hintatason on sanottu johtuvan myös ylimitoitetusta voiton tavoittelusta.

Kokeneen hematologin mukaan geenihoitojen seuranta on pitkäaikaista ja vaatii osaavaa henkilökuntaa, mikä sekin on kallista. Hoitojen kalleuden myötä tulee kysymys siitä, kuka näitä hoitoja saa. Maailmanlaajuisesti hemofiliapotilaita on n. 300.000 ja nytkin 70% heistä on vailla hoitoa. Juuri hoitoa vailla oleville kertahoito saattaisi olla hyvä ratkaisu. Suomen kaltaisissa maissa hyytymistekijöiden korvaushoitoja on ollut käytössä jo monta vuosikymmentä. Hoidot ovat kohottaneet potilaiden elämänlaatua huomattavasti ja aikaisemmin vakava tauti on muuttunut lieväksi, jolloin joudutaan miettimään kalliin geenihoidon hyötyjä korkeisiin kustannuksiin nähden. Kokonaan avoin kysymys on hemofilian kaltaisen perinnöllisen sairauden hoito lapsilla.

Toivo ja potilaiden osallisuus

Mahdollisuus puuttua tautien perimmäisiin syihin eikä hoitaa vain oireita herättää tietysti paljon toivoa potilaissa ja kyselyitä geenihoidoista. Perinnöllisyyshoitaja Ulla Parisaari kuitenkin muistutti, että harvinaissairaat ovat tottuneet elämään epävarmuudessa ja periytyvien tautien parantamisen suhteen monen katse on realistisesti 20-30 vuoden päässä, tulevissa sukupolvissa. Jos jokin etenevä tauti onnistutaan pysäyttämään, se merkitsee tietysti valtavaa elämänlaadun parantumista. Meilläkin harvinaispotilaita kuitenkin askarruttaa, saavatko he niitä hoitoja, joita muualla on tarjolla. Harvinaispotilaat haluavatkin olla osallisia koko lääkekehittelyprosessissa ja kaipaavat tietoa omalla kielellä. Yleiskielistä tietoa kaipaavat varmaankin kaikki kansalaiset, jotka muinaisen koulubiologian pohjalta yrittävät ymmärtää geeniteknologian kehityksen tuomia mahdollisuuksia, haasteita ja eettisiä kysymyksiä.

Tilaisuuden tallenne on katsottavissa Pfizerin sivuilla

Suomen geeni- ja soluterapiaseura

Orphanet: Lists of medicinal products for rare diseases in Europe

(LT 30.9.)

 

 

<

Lisää uutisia