AJANKOHTAISTA TILAA UUTISKIRJE OTA YHTEYTTÄ



Artikkeli

4.3. vietetään Norio-keskuksen perhepäivää

Idea perhepäivistä syntyi muutama vuosi sitten, kun Norio-keskuksessa päätettiin juhlistaa kansainvälistä harvinaisten sairauksien päivää. Onnistunut kokeilu teki perhepäivistä heti perinteen.

Idea kaikille avoimista perhepäivistä tuli alunperin Norio-keskuksen asiakkailta. Erilaisissa kyselyissä ja toimintaa ideoivan asiakasraadin tapaamisissa tuli toive tapahtumista, joihin voi tulla koko perheen voimin helposti ja viipyä juuri sen aikaa, kun hyvältä tuntuu. Ensimmäinen perhepäivä järjestettiin kaksi vuotta sitten harvinaisten sairauksien päivänä. Helmikuun viimeinen päivä vietettävä kansainvälinen harvinaisten sairauksien päivä sattui silloin sopivasti lauantaille. Viime vuonna perhepäivä järjestettiin harvinaisten sairauksien päivää seuraavana lauantaina ja samaan päädyttiin tänäkin vuonna. Päivät ovat olleet niin suosittuja, että viime vuonna kokeiltiin myös jouluista perhepäivää, jossa niin ikään viihdyttiin, tonttutunnelmissa. Palautteen mukaan parasta on ollut nimenomaan tapahtuman vapaamuotoisuus ja se, ettei kukaan ihmettele erilaisuutta.

Kaikissa perhepäivissä on jotain samaa, mutta aina myös jotain uutta. Liikuntasalin temppupiste ja askartelupaja ovat ikisuosikkeja, jotka löytyvät myös tulevasta perhepäivästä. Monet tulevat tapaamaan myös Norio-keskuksen väen ystävää pandaa, joka on saapunut vieraaksi kaikkiin perhepäiviin. Pandan tapaaminen ensimmäistä kertaa jännittää usein pieniä vieraita, mutta toisella tapaamiskerralla panda onkin jo tutumpi. Tänä vuonna harvinaisten sairauksien päivän teemana on tutkimus, mikä näkyy myös perhepäivässä. Jokainen saa halutessaan kurkata mikroskooppiin ja tutustua teemaan niin leikin kuin ajankohtaisen tiedon muodossa. Alan huippuasiantuntija, professori Helena Kääriäinen kertoo tietoiskuissaan (klo 11 & 13), ajankohtaisia kuulumisia harvinaissairauksien tutkimuksesta. Pihalle viihdyttämään saapuvat Mutkunmäen ystävälliset alpakat. Tarjolla on myös pientä suolaista sekä harvinaisten sairauksien päivän kunniaksi maittavaa kakkua. 

Norio-keskuksen perhepäivä järjestetään lauantaina 4.3.2017 klo 10.00-15.00 Norio-keskuksen tiloissa (Kornetintie 8, Pitäjänmäki, Helsinki). Tarjoilujen mitoittamisen vuoksi toivotaan ennakkoilmoittautumista 1.3. mennessä. Kaikkien ilmoittautuneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto! Ilmoittaudu mukaan klikkaamalla tästä!

Lataa perhepäivän mainos (pdf)

<

Lisää uutisia